Sana itsepuolustuslaji on suomen kielessä vakiintunut kattotermiksi kaikelle kampittelulle. Muiden kielien termit budo, wushu ja martial arts tarkoittavat kaikki sotataitoa. Ensimmäinen Suomessa asemansa vakiinnuttanut itämainen kampittelu oli judo, jonka lähestyminen ei ole varsinaisesti sotaisa. Tuona aikana 1950-luvulla ei varmastikaan myös ollut kovin soveliasta puhua taistelulajista vaan keskittyä itsensä puolustamiseen.
Itsepuolustulajeilla ei kuitenkaan ole juuri mitään tekemistä itsepuolustuksen kanssa. Väitän itsepuolustuksen olevan 70-prosenttisesti ennakointia ja 29-prosenttisesti psykologiaa. Vain yhdessä prosentissa heilutaan nyrkit pystyssä eli joudutaan hätävarjeluun.
Ennakoinnilla tarkoitan pimeiden puistoteiden välttämistä ja nakkikioskin jonossa omalla paikallaan pysymistä. Psykologiset keinot tulevat käyttöön kun joku muu ei pysy jonopaikallaan tai jopa yrittää ryöstöä. Elehtimällä ja puhumalla pystyy rauhoittamaan lähes kaikki tilanteet. Jonopaikka on ehkä mennyt tai lompakostaankin joutunut luopumaan, mutta on ainakin terve tai ainakin etenkin hengissä.
Tilastollisesti pitää siis joutua liki kolmekymmentä kertaa sanaharakkaan ennen kuin nyrkkejä tarvitaan. Siinä on ihan riittävästi kertoja miettiä, onko vika ehkä itsessä.
Prosenttiluvut on päästäkeksittyjä, mutta uskon niiden kuvaavan edes summittain osa-alueiden painoarvoja. Ei olekaan ihme, että vaikka suuri osa aloittaa harrastuksen itsepuolustustaitoja kartuttaakseen, motiivia vaihdetaan ajan kuluessa.
Wing Tsun on syntyhistorialtaan sotataito. Sitä tuskin tarvitsee harjoitella sitä varten. Mutta ihan oikeutettua harjoitella sitä hätävarjelun tai liikunnan vuoksi, tai vaikkapa vain kulttuurillisin syin. Omasta mielestäni harjoittelu on yksinkertaisesti kivaa ja treenikaverit mukavia.
10.3.2007 » 12:50 | Ping
December 7th, 2010 at 21:42
The Art Of War…
…A post I read a while ago over at…