
Turun Sanomat kirjoittaa Ajassa-liitteessään 27.8. “Vara valita” myös hiukan wingtczunista.
Kamppailu-, itsepuolustus-, ja taistelulajeja löytyy Suomesta kymmenittäin. Yleisnimikkeiden lisäksi lähes kaikilla lajeilla on useampia eri tyylisuuntia. Tyylisuunta tarkoittaa suuntausta tai organisaatiota, jossa asioita tehdään hieman eri tavalla tai tyylillä. Joskus nämä “asiat” ovat vain poliittisia näkemyseroja liittomaksuista tai muuta vastaavaa.
Uusinta uutta Turussa on Wingtczun kunfu joka saapui tammikuussa tänne. Wingtczun ja taido ovat vastakohtia toisilleen.
- Kun taidossa ehkä liikutaan enemmänkin pyöreästi, wingtczunissa ollaan selkä suorana ja mennään suoraan eteenpäin. Lajin tunnuspiirteitä ovat myös lyhyet etäisyydet toisiin, nopeat käsitekniikat ja lukuisat tuntoharjoitukset. Yksi eroavuus taidoon on myös se, että emme kilpaile. Lisäksi Wingtczun on 250 vuotta vanha kiinalainen laji, kun taido on budolaji eli japanilainen taistelulaji, kertoo Wingtczunin opettaja Jarno Oksanen.
Muualla Suomessa “wingiä” voi jossakin muodossa harrastaa noin kymmenessä kaupungissa. Maailmalla lajia harrastaa yli 60 miljoonaa ihmistä, yhtenä tunnettuna henkilönä muun muassa Bruce Lee.
Lisätietoa osoitteesta www.wingtsun.fi [linkkiosuus lisätty ja muokattu]
Tuli sitten siinä omassa tuplavarmistussähköpostiviestissäni kirjoitettua kungfu väärin. Mutta näköjään lehdistötiedotteiden lähettämisestä on sentään jotakin hyötyä.
27.8.2005 » 0:00 | Ping